Ohita navigaatio

Friends & Brgrs:sta on tulossa aivan uudenlainen hampurilaisketju – Seuraavana vuorossa Helsinki

Friends & Brgrs:sta on tulossa aivan uudenlainen hampurilaisketju – Seuraavana vuorossa Helsinki

Huhtikuussa Pietarsaareen avattu hampurilaisravintola Friends & Brgrs sai kotikaupungissaan hyvän vastaanoton. Nyt suunnitelmissa laajentua useisiin muihin kaupunkeihin. Seuraavaksi askel onkin ravintolan avaaminen Helsinkiin. Laajennuksen myötä Friends & Brgrsista tulee Suomen ensimmäinen Fast Casual -hampurilaisketju.

Friends & Brgrsin periaatteita ovat paikallisten raaka-aineiden käyttö sekä itsetehty ruoka, jota asiakkaat arvostavat. ”Hankimme raaka-aineemme paikallisilta tuottajilta ja vältämme lisäaineiden käyttöä aina kun se on mahdollista. Olemme sitä mieltä, että niin saadaan hampurilaisiin ja ranskalaisiin paras maku”, kertoo Jonathan Storlund, Pietarsaaren ravintolan keittiömestari. Esimerkiksi ranskalaiset tehdään alusta alkaen itse.

Ravintolan rento ja mukava ilmapiiri sekä ystävällinen palvelu, johon kuuluu esimerkiksi mahdollisuus jättää palautetta suoraan ravintolan seinälle, ovat keränneet myönteistä palautetta sosiaalisessa mediassa.

Ravintolan onnistunut aloitus on vahvistanut sen, että tämä konsepti toimii ja Helsingin ravintolan suunnittelu onkin jo täydessä vauhdissa. ”Etsimme sopivaa liiketilaa ensisijaisesti Helsingin keskustasta. Kun löydämme etsimämme, tiedämme aikataulusta enemmän, mutta tavoitteena on, että saamme nauttia uuden vuoden hampurilaisia pääkaupungissa.” sanoo Saul Mäenpää.

Mikä ihmeen fast casual?

Fast casual sijoittuu pikaruokaravintolan (fast food) sekä perinteisemmän ruokaravintolan (casual dining) välimaastoon. Ravintolassa ei ole pöytiintarjoilua, mutta se erottuu perinteisisistä pikaruokaravintoloista sillä, että erityisesti viihtyisyyteen ja laadukkaaseen ruokaan on panostettu. Fast casual on nopeasti kasvava trendi monissa maissa, kuten USA:ssa.

Friends & Brgrs -hampurilaisketju:

Meillä on vain yksi tavoite: haluamme valmistaa mahtavia burgereita. Burgereita, joita maistelisimme mieluusti itsekin ystäviemme seurassa. Tämän vuoksi kiersimme ympäri maailmaa, etsien inspiraatiota ja hienoja makuja, sekä vietimme tunteja keittiössämme testaamassa reseptejämme. Näin ruoassamme yhdistyy pitkäjänteinen kehitystyö ja aito intohimo hampurilaisia kohtaan.

Maukkaiden hampurilaisten salaisuus piilee laadukkaissa raaka-aineissa. Siksi olemme hyvin valikoivia tuottajiemme suhteen. Hankimme tuoreet raaka-aineemme mieluiten paikallisilta tuottajilta ja lisäaineettomina aina kun mahdollista.

Ruokamme valmistetaan itse omassa keittiössämme ja se tarjoillaan aina hymyn kera. Aivan kuten tarjoilisimme ystävillemmekin.

Hyvää ruokahalua!

Sebastian, Rasmus, Jonatan, Kaj, Saul, Ole ja Peter

Lisätietoja:
Friends & Burgers Oy Ab
Osoite: Asemakatu 5, 68600 Pietarsaari.
Saul Mäenpää , puh. 044 340 3755
Be our friend: https://www.facebook.com/friendsandbrgrs