Tänään tulee kuluneeksi 56 päivää ravintolamme avajaisista. Viime viikot ovat olleet täynnä haasteita, jännitystä sekä tietenkin hampurilaisia. Matka tähän päivään on ollut meille hyvin opettavainen kokemus, minkä lisäksi olemme saaneet paljon hyvää palautetta asiakkailtamme. Tässä on kolme tärkeintä asiaa, jotka ravintola on meille opettanut.
1. Yllätyksiltä ei voi koskaan välttyä
Ravintola ja ilmastointiongelmat
Jotta asiakas voisi seurata ruoan valmistusta, päätimme rakentaa keittiömme avonaiseksi. Emme osanneet arvata, kuinka mutkikasta avokeittiön toteuttaminen voisi olla käytännössä. Ravintolan Soft Opening -tapahtumassa koko tila täyttyi nimittäin savusta. Ilmanvaihtokaverit saivat korjattua ongelman vasta aivan viime minuuteilla ennen varsinaisia avajaisia. Suuri kiitos siitä heille!

Pitkät odotusajat
Ravintolamme ensimmäiset viikot olivat erittäin hektisiä. Vielä kun soppaan sekoitettiin uusi tiimi, uusi ravintola ja aivan uudenlainen tapa tehdä hampurilaisia, jonotusajat venähtivät huomattavasti suunniteltua pidemmiksi.
Hyvät uutiset: Olemme nyt huomattavasti nopeampia. Ravintolan rutiinit ovat viimein asettuneet kohdilleen ja työntekijämme ovat oppineet valtavasti. Tosiasia kuitenkin on, ettemme tule koskaan haastamaan perinteisiä pikaruokaloita nopeudessa, sillä annoksemme valmistetaan aina tilauksesta. Uskomme kuitenkin, että lopputulos on lyhyen odottelun arvoinen.
2. Tuoreista perunoista valmistetut ranskalaiset ovat taitolaji
Meille on ollut alusta saakka selvää, että haluamme valmistaa ranskalaisemme itse. Keittiömestarimme Jonathan ryhtyi opiskelemaan ranskalaisten valmistuksen jaloa taitoa jo puoli vuotta ennen ravintolamme avajaisia.
Kävi ilmi, ettei valmistusprosessi ollut aivan yksinkertainen. Testasimme monia eri metodeja, perunalajeja, öljyjä ja yhdistelmiä ennen kuin koemaistajamme olivat tyytyväisiä. Opimme pian myös kantapään kautta, ettei maistatuserän pyöräyttäminen ollut verrattavissa satojen, päivittäisten annosten valmistamiseen.

Vielä aluksi teimme ranskalaiset ravintolan omassa keittiössä. Huomasimme nopeasti, ettei ratkaisu tulisi kestämään pitkässä juoksussa. Toisena viikonloppuna hankimme avuksi ylimääräiset keittiötilat. Viikonlopun aikana valmistetut ranskalaiset eivät kuitenkaan vastanneet odotuksiamme, sillä hankaluuksia ilmeni niin keittämisessä kuin pakastamisessakin.
Muutaman viikon päästä olimme valmiita myöntämään tappiomme: Triple cooked -ranskalaisten valmistus ei ollut mahdollista ravintolan jäähdytyskapasiteetilla. Halusimme edelleen jatkaa ranskalaisten valmistamista tuoreista perunoista, mutta tasaisen laadun varmistamiseksi jouduimme muokkaamaan ranskalaisten valmistustapaa.

Ranskalaisten kehitystyö etenee hitaasti mutta varmasti. Vaikka tehtävää riittää, opimme lisää joka päivä. Voit osaltasi auttaa meitä kehitystyössä maistamalla ranskalaisiamme ja kertomalla mielipiteesi henkilökunnallemme!
3. Pietarsaarelaiset arvostavat hyvää ruokaa
Tämän opin vahvisti myös taannoinen tuotekyselymme. Ravintola on otettu Pietarsaaressa erittäin hyvin vastaan, minkä lisäksi on selvää, että tuoreista raaka-aineista valmistetulle ruoalle riittää kysyntää. Pietarsaarelaisia tuntuu myös yhdistävän samanlainen kiinnostus ruokaa kohtaan, sillä olemme saaneet asiakkailtamme paljon vinkkejä ja palautetta. Kyselystämme kävi myös ilmi, että monet asiakkaistamme toivovat, että jatkamme tuoreista perunoista itsetehtyjen ranskalaisten valmistamista.

Haluamme tuoda esiin myös uskomattoman lahjakkaan henkilökuntamme. Tiimimme on oppinut lyhyessä ajassa pelaamaan saumattomasti yhteen sekä valmistamaan taidokkaasti maittavia hampurilaisia. Voimmekin todeta, että hampurilaisemme ovat tällä hetkellä paljon parempia kuin silloin kun ravintola avattiin. Tästä suuri kiitos henkilökunnallemme, joka on kehittänyt sinnikkäästi kaikkea pihveistä majoneesiin. Suomen parhaiden “fast casual” -hampurilaisten valmistaminen ei olisi mahdollista ilman tiimiä, joka parantaa suoritustaan joka ikinen päivä.
Suurin kiitos kuuluu kuitenkin asiakkaillemme. Teille, jotka olette käyneet ravintolassa, maistaneet hampurilaisiamme ja antaneet meille arvokasta palautetta. Kehitämme tuotteitamme edelleen, pyrkimyksenä tehdä niistä entistäkin parempia. Myös tavoitteemme on edelleen sama: haluamme tarjota Suomen parhaita hampurilaisia ja ranskalaisia. Toivottavasti pysytte mukana matkallamme myös tulevaisuudessa!
Mukavaa kesän jatkoa!
Friend’s & Brgr -tiimi