Puhutaan lihasta!
Liha on yksi hampurilaisen keskeisistä raaka-aineista. Mahtavaa hampurilaista ei voi valmistaa ilman erinomaista lihaa.
Mikä on siis erinomaista lihaa?
Ensinnäkin, sen on oltava tuoretta. Lihaa pakastaessa maku sekä rakenne kärsivät. Tuoreen lihan käyttäminen on meidän mielestämme itsestäänselvää. Haluamme lihan olevan niin tuoretta kuin mahdollista, joten jauhamme sitä aina itse monta kertaa viikossa.
Jauhamme lihamme karkeasti. Kaupasta ostettu jauheliha on yleensä 3 mm paksua, kun taas jauhamamme liha on 5 mm. Mitä eroa on siis näillä ylimääräisillä kahdella millimetrillä? Se antaa lihalle hyvän pihvin rakenteen. Se myös auttaa rasvaa sulamaan tasaisesti pihviä paistaessa.
Lihan paistamisesta on monia väärinkäsityksiä. Moni on sitä mieltä, ettei lihaa saisi koskaan painaa kasaan paistaessa. Tämä on osittain totta. Pihvin painaminen kasaan kesken valmistusprosessin päästää lihasta mehua ja makua, joka ei ole hyväksi. Sen sijaan kun liha on kylmää, sen voi painaa vahvasti vasten parilaa. Itse asiassa, tästä on kehitetty suosittu tekniikka, jota kutsutaan smashaamiseksi. Smashaamme pihvimme sen takia, koska se antaa lihalle syvän ja täyteläisen maun maillardin reaktion tapahtuessa.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä – maustaminen. Pihvi tulee maustaa kunnolla suolalla sekä pippurilla. Juusto on tietenkin pakollinen. Helposti sulava ja täyteläinen juusto sopii parhaiten hampurilaiseen. Käytämme kotimaista cheddar juustoa.
Tässä oli lyhyt versio siitä, miten mahtavia pihvejä valmistetaan.