Kukapa ei rakastuisi mehevään hampurilaiseen, joka on alusta asti itse tehty, ja jossa maistuvat huolella valitut tuoreet raaka-aineet? Kotimaisesta tuoreesta lihasta jauhettu pihvi, paikan päällä aamulla leivottu sämpylä ja omassa keittiössä valmistetut kastikkeet yhdessä muiden herkullisten lisukkeiden kanssa luovat mitä herkullisimman makunautinnon. Kokonaisuuden kruunaavat tietysti suomalaisesta perunasta valmistetut rapeat ranskalaisemme.
Me Friends and Brgrsilla olemme sitä mieltä, että luonnollinen ja tuore ruoka maistuu aina parhaimmalta, emmekä sen vuoksi tarvitse pitkiä säilyvyysaikoja tai lisäaineita. Voimme luvata, että meillä syöt aina tuoreista raaka-aineista valmistettuja hampurilaisia ja ranskalaisia. Pakastimestamme nimittäin löytyy vain jäätelöä.
Työskentelemme tarkasti valittujen elintarviketoimittajien kanssa, jotka tunnemme ja joihin luotamme. Koska kotimaisuus on meille ensiarvoisen tärkeää, on yli 97 % käyttämistämme raaka-aineista kotimaisia. Vain esimerkiksi sitruuna ja muutamat mausteet tulevat ulkomailta. Me tiedämme, että on olemassa helpompiakin tapoja valmistaa hampurilaisia ja ranskalaisia, mutta ei parempia.
Pihvi laadukkaasta kotimaisesta lihasta
Kuten varmasti tiedätkin, on pihvi yksi hampurilaisen keskeisimmistä raaka-aineista. Meidän hampurilaistemme välistä löytyvät pihvit valmistetaan kotimaisen lihan tarkkaan valituista osista, eli etuselästä. Hampurilaispihvien valmistuksessa tuoreen lihan käyttö on mielestämme välttämätöntä, sillä pakastettaessa lihan maku ja rakenne kärsivät. Me jauhamme lihaa pihvejä varten monta kertaa viikossa. Hampurilaispihvimme maustetaan suolalla ja pippurilla, ja päälle laitetaan tietysti kotimaista cheddarjuustoa.
Paikan päällä leivotut sämpylät
Leivomme kaikki hampurilaissämpylämme itse päivittäin ravintoloidemme yhteydessä sijaitsevissa leipomoissamme. Miksikö? No, me haluamme tarjota vain parasta mahdollista asiakkaillemme. Olemme yksi niiden harvojen ravintoloiden joukossa, jotka tekevät näin.
Omassa keittiössä valmistetut kastikkeet
Valmistamme hampurilaistemme väliin laitettavat kastikkeet ja ranskalaisten kanssa nautittavat dipit alusta loppuun itse. Tuoreiden suomalaisten munien joukkoon lisätään sinappia, öljyä, suolaa, sokeria ja sitruunamehua. Näin syntyy majoneesi, jonka joukkoon lisätään tuoreita yrttejä tai muita raaka-aineita makua tuomaan. Valmistamme ravintoloissamme tuoreet kastikkeet joka viikko, siksi meidän ei tarvitse käyttää niissä säilöntäaineita.
Lisäaineettomat ranskalaiset suomalaisesta perunasta
Hyviä ranskalaisia on todella vaikea valmistaa. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun ei haluta käyttää yhtään lisäaineita. Yleensä ranskalaiset valmistetaan pakastetusta ja tehdasprosessoidusta perunasta. Lisäaineiden avulla ne saavat tasaisen maun, värin ja rakenteen. Me teemme toisin. Friends and Brgrsin ranskalaiset valmistetaan kotimaisesta erityisperunasta, jota viljellään Kalajoella. Koska perunasesonki on Suomessa kovin lyhyt, käytämme kesän yli belgialaista perunaa, jotta ranskalaisia riittää ympäri vuoden.